


Keitä me olemme?
Atatemia on ihmislähtöisen kasvun ja kehityksen edistäjä ja tämän käytäntöön viemisen valmentaja. Akatemian tavoin me sekä kehitämme uutta, vaalimme olemassa olevaa ymmärrystä että jaamme avoimesti ymmärrystä asiakas- eli ihmisymmärryksestä. Vaalimme asiakasymmärryksen perusteita ja uskomme, että nämä perusteet hallitsemalla kaikki yritykset voivat menestyä. Ihmislähtöisesti syntyy kestävää liiketoimintaa.
Se, miksi Atatemia ei ole Akatemia on, ettemme tyydy teorioihin, vaan toiminta on meidän peruskivemme. Teemme pieteetillä, mutta emme ikinä vain tekemisen takia. Tekemisen takia tekemistä vastaan taistelu on ollut keskeinen syy Atatemian perustamiselle. T on toimintaa.
Hanna Santavuori
Toimari
Hanna näkee asiakkaat ihmisinä, joiden tarpeita liiketoiminnalla oiva mahdollisuus palvella. Ihmisissä ja heidän elämissään ei ole mitään yksinkertaista ja suoraviivaista, minkä ymmärtäminen avaa liiketoiminnoille mahdollisuuden luoda yksinkertaisia ja suoraviivaisia ratkaisuja.
Hanna toimii tutkimuksen ja kehityksen rajapinnassa. Liiketoiminnan ongelman ratkaisemisen ensimmäinen vaihe on sen ymmärtäminen. Tutkimus on vain ongelmanratkaisun työkalu, joskin paras sellainen.
Hannan tausta elintarviketieteiden maisterina johdatti hänet ensin Valiolle aistinvaraiseen tutkimukseen ennen siirtymistä laajemmin kuluttajaymmärryksen pariin Frankly Partnersille.
Hannassa on jotain erityistä, sillä hänen asiakkuutensa tuntuvat jatkuvan ikuisesti.
+358 (0)50 384 2587

Sari Mustonen
Tutkija, tietokirjailija
Sari on yksi Suomen kokeneimmista ja monipuolisimmista asiakastutkijoista. Hänen vahvuutensa on yhdistää tutkimus ja käytännön liiketoiminnan tarpeet tavalla, joka tuottaa yrityksille sekä oivalluksia että konkreettisia tuloksia.
Elintarviketieteiden tohtorina ja aistinvaraisen tutkimuksen asiantuntijana Sari tuo työhönsä huippuluokan tieteellisen osaamisen. Hän pystyy avaamaan kuluttajien kokemukset ja tarpeet niin, että ne muuttuvat selkeäksi suunnaksi tuotteiden ja palveluiden kehittämiselle.
Sarin pitkän uran varrella hänestä on tullut arvostettu asiakastutkimuksen suunnannäyttäjä, jonka kanssa yritykset löytävät uusia tapoja ymmärtää ja palvella asiakkaitaan paremmin.
+358 (0)50 398 1171

Perttu Pöyhönen
Psykologi, tutkija, tietokirjailija
Perttu on kotimaisen asiakastutkimusalan tunnetuin provokaattori. Räväkästä esiintymisestään tunnettu psykologi on sietämätön asiakaslähtöisyyden vaatija. Paraskaan suunnitelma ei riitä, jos tavoite on väärä.
Perttu toimii Atatemiassa kouluttajana, konsulttina ja tutkijana, ja välttelee kotiinmenoa heittämällä päivätyönsä ohella puhujakeikkaa ympäri Suomea.
Perttu tituleeraa itseään usein Suomen huonoimmaksi myyjäksi. Hänen suustaan voi kuulla muun muassa sanat "ette te meitä tässä mihinkään tarvitse".
+358 (0)400 539 786

Terhi Väistö
Kauppatieteiden tohtori, tutkija
Terhi on kokenut asiakastutkija, joka onnistuu löytämään niin pienissä kuin suurissa tutkimusasetelmissa liiketoimintaongelmien keskeisen inhimillisen jyväsen.
Terhi on käytännön filosofiaa opiskellut kauppatieteiden tohtori, jolla on laaja ja käytännönläheinen kokemus asiakas- ja käyttäjätutkimuksesta palveluiden, konseptien ja tuotteiden kehittämisen tueksi niin fyysisessä kuin digitaalisessa ympäristössä. Työkalupakkiin kuuluu mm. etnografia ja muut laadulliset tutkimusmenetelmät, palvelumuotoilun tutkimus ja käytettävyystutkimus.
Muutoksen tekeminen on Terhille arkea aiemmissakin rooleissaan, joissa hän on vastannut tuotteen, palvelun tai yrityksen asiakaslähtöisestä kehityksestä.

Carolina Helemäe
Asiakastutkija, psykologian kandidaatti
Caro tuntee psykologian kanditaattina ihmisen mielen laajasti, ja soveltaa aktiivisesti tutkimuksissamme teoriaa käytäntöön.
Projektinhallinnassa hän on meitä muita merkittävästi parempi.

Kumppanimme
Kanssamme työskentelee monia ammattilaisia, joiden asiantuntemus täydentää ja vahvistaa tiimiämme.
Laura Calderón Westö
Asiakastutkija, antropologi
Laura näkee asiakkaat ihmisinä, joiden päätöksiä ja tarpeita ymmärtämällä liiketoiminnalle avautuu mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Ihmisissä ja heidän käyttäytymisessään ei ole yksinkertaisia kaavoja, mutta niiden oivaltaminen mahdollistaa yksinkertaiset ja toimivat ratkaisut liiketoimintaan.
Laura työskentelee tutkimuksen ja liiketoiminnan kehittämisen rajapinnassa: liiketoiminnan ongelman ratkaiseminen alkaa sen syvällisestä ymmärtämisestä, ja tutkimus on tässä paras työkalu. Lauran liikeantropologinen tausta Helsingin yliopistosta yhdistää sosiaali- ja kulttuuriantropologian, sosiologian, Latinalaisen Amerikan tutkimuksen sekä kulttuurienväliset kohtaamiset. Laura tuo osaamisensa asiakkaiden ymmärtämiseen, kestävään ja ihmis- ja elämäkeskeiseen liiketoiminnan kehittämiseen sekä sosiaalisen arvon luomiseen. Lisäksi hän on piinkova analysoija ja erittäin kokenut laadullisen tutkimuksen osaaja.
+358 (0) 40 410 9218

Miila Kaukonen
Graafinen suunnittelu
Miila on poikkeuksellisen taitava graafisen suunnittelun ammattilainen, joka erikoistuu strategisten materiaalien visualisointiin. Hän osaa muuntaa monimutkaisen ja teknisenkin informaation selkeiksi, vaikuttaviksi visuaalisiksi elementeiksi, jotka välittävät viestin täsmällisesti ja helposti ymmärrettävästi. Miilan vahvuus on kyvyssä yhdistää visuaalinen kiinnostavuus ja strateginen johdonmukaisuus tavalla, joka tekee sisällöstä aidosti oivaltavaa. Hänen työnsä on tarkkaa, johdonmukaista ja selkeää – ja ennen kaikkea sellaista, että tieto ei ainoastaan näy, vaan todella ymmärretään.
Dekkei Design & Production
